sunnuntai 5. elokuuta 2012

Haastetehtävä


Kerttu heitti minua haasteella kiitoksia vaan :)

Ja tässä tulevat kysymykset ja vastaukset:

1. Mikä on ollut tämän kesän onnistunein/mieluisin käsityösi? Huivit ovat innostaneet kovasti tänä kesänä
2. Onko kesällä tullut reissattua, jos on niin missä? Mökillä on vietetty tovi jos toinenkin. Omalla ja muitten.
3. Oletko osallistunut käsityöaiheisiin tapahtumiin/tempauksiin? Viime keväänä kävin parissa neulontapiirissä kotikulmilla. Kävisin mieluusti useamminkin jos lähellä olisi.
4. Oletko oppinut viime aikoina mitään uutta käsitöiden saralla? Tekemään tupsun tupsukoneella :)
5. Mitä käsityön lajia haluaisit vielä oppia? Neulonta on lähellä sydäntä, mutta haluaisin kovasti osata myös ommella.
6. Tämän vuoden kohokohta tähän mennessä? Ainakin viimeisin on päätös osallistua ensi keväänä puolimaratonille. On tullut tossuihin liikettä sen koomin.
7. Mitä muuta harrastat käsitöiden lisäksi? Liikuntaa, päiväkirjoja, koti/pihatöitä.
8. Mikä on varhaisin käsityömuistosi minkä muistat / elämäsi ensimmäinen käsityö? Puukässäläisenä muistan aina ne palkeet jotka tein vaarille. Ja taiteilijan maalaustelineen jonka tein itselleni.
9. Lempiruokasi? Hyvä liha hyvän punkun kanssa
10. Onko sinulla lemmikkejä? Ei ole eikä tule ennen kuin saan lapset maailmalle.
11. Minne haluaisit vielä joskus matkustaa? Patikointiretkelle, langanostoreissulle Viroon, Thaimaahan lämpimään, lasten kanssa Pärnuun kahlailemaan ja usein arjen keskellä hiljaisuuden retriittiin ihan mihin vaan :)
 
Jokaisen haastetun henkilön täytyy vastata niihin yhteentoista kysymykseen jotka haasteen antaja on esittänyt ja postata vastaukset blogiinsa. Valitse sitten vähintään 5 uutta haastettavaa ja linkitä heidät postaukseesi. Keksi 11 uutta kysymystä joihin haastettujen tulee vastata. Älä haasta sitä henkilöä jolta sait tämän.
 
 Olen itse vähän huono laittamaan näitä haasteita eteenpäin joten toivon että halukkaat nappaavat kopin sivultani :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti